Puhelinaika


Keskiviikkoisin klo 8-11.

020 735 4750

Nettiajanvaraus


Nettiajanvaraus on tarkoitettu vakuutuksen kautta tuleville, itse maksaville ja pariterapiaan tuleville asiakkaille (EI Kelan kuntoutuspsykoterapia).

Yhteydenotto

Vapaita aikoja voit tiedustella myös lomakkeellamme

Miia Saaristo


  • Psykologi (PsM)
  • Psykoterapeutti (KKT)
    Kieliosaaminen:

Tarjoan työnohjausta lasten ja nuorten sekä perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille (esimerkiksi kasvatus- ja opetusalan, oppilashuollon, lastensuojelun tai lasten ja nuorten psykiatrian poliklinikoiden työntekijät). Olen taustaltani psykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti (lapset, nuoret, aikuiset). Olen suorittanut kliinisen käyttäytymisanalyysin erikoistumiskoulutuksen (HOT, DKT, FAP). Opiskelen parhaillaan kouluttajapsykoterapeutiksi.

Minulla on kokemusta yksittäisten työntekijöiden ja ryhmien työnohjaamisesta. Työnohjaajana pyrin olemaan selkeä, käytännönläheinen ja kannustava. Ennen psykoterapeutin työtä olen toiminut pitkään koulupsykologina. Yksilötyön lisäksi olen tehnyt töitä vanhempien, perheiden, koulun henkilökunnan ja erilaisten verkostojen kanssa. Ymmärrän hyvin haasteita ja mahdollisuuksia, joita kentällä työskentelevät eri alojen ammattilaiset työssään kohtaavat.

Työnohjauksessa voidaan käsitellä tapauspohjaisesti lasten ja nuorten ongelmia ja niiden hoitoa (esimerkiksi koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvät vaikeudet, käyttäytymisongelmat, mielialaoireet, ahdistuneisuushäiriöt, neuropsykiatriset vaikeudet). Ohjauksessa on mahdollista harjoitella mm. ongelman käsitteellistämistä, kontekstin huomioimista, psykoedukaatiota, kokemuksellisuutta sekä ongelman mukaisia lyhytinterventiomenetelmiä. Työntekijälle tarjotaan rakentava ja validoiva ympäristö, jossa on tilaa käsitellä mahdollisia ammatillisia haasteita sekä niitä tunteita ja ajatuksia, joita lasten ja nuorten sekä perheiden kanssa työskentelyyn sisältyy.

Vastaanottoni sijaitsee Helsingissä KKT-Keskus Arvossa (Hämeentie 3). Työnohjaus voidaan toteuttaa hyvin myös etäyhteydellä. Ota yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: miia.saaristo@kktarvo.fi.

Varaa aika


Puhelinaika

Keskiviikkoisin klo 8-11.

020 735 4750

Nettiajanvaraus

Nettiajanvaraus on tarkoitettu vakuutuksen kautta tuleville, itse maksaville ja pariterapiaan tuleville asiakkaille (EI Kelan kuntoutuspsykoterapia).

Ajanvaraus Turku
Ajanvaraus Helsinki

Yhteydenotto

Vapaita aikoja voit tiedustella myös lomakkeellamme