Elli Muttonen
- Psykologi, PsM
Kieliosaaminen:
Olen laillistettu psykologi ja asiakaskuntani koostuu nuorista ikääntyneisiin. Vastaanotolleni voit hakeutunut laajasti psyykkiseen hyvinvointiin (mm. ahdistuneisuus, pelko, kipu ja yksinäisyys) liittyvissä kysymyksissä, kuormittavissa elämäntilanteissa ja kohdatessasi kriisin (esim. opiskelujen aloittaminen, lapsen syntymä ja vanhemmuus, eläkkeelle jääminen tai jokin elämän ennustamaton traumaattinen tilanne). Minulla on kokemusta erilaisten kriisien parissa työskentelystä kriisin eri vaiheissa. Kriisityöskentelyn lisäksi olen auttanut asiakkaitani mm. erilaisten ahdistuneisuus- ja mielialahaasteiden sekä tunne-elämän pulmien kanssa.
Vastaanotollani tulet kohdatuksi läsnäolevan ja asioihin avoimuudella suhtautuvan ammattilaisen taholta. Menetelmäni ovat tutkimusnäyttöön perustuvia ja yksilöllisen tilanteeseesi huomioivia. Pyrin työssäni asiakaslähtöisesti lisäämään ymmärrystä itsestäsi ja löytämään omaan elämääsi ja arkeesi vaikuttavia tukikeinoja. Monesti jo ensimmäinen keskustelu voi helpottaa oloa merkittävästi eikä olemassa ole liian pientä syytä tai tilannetta tulla jo ennaltaehkäisevästikin juttelemaan vastaanotolle kanssani. Kaikki keskustelumme käydään täydellä luottamuksella.
Voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla: elli.muttonen@kktarvo.fi. Huomaathan, että en tarjoa KELA-psykoterapiaa.
Vastaanottoni on Helsingissä. Otan vastaan asiakkaita myös etänä.
Tidsbokning
Telefonkontakt
på onsdagar kl. 8-11
020 735 4750
Online tidsbokning
Tidsbokning online för kunder som betalar själva (inte för FPA:s rehabiliterande psykoterapi).
Tidsbokning ÅboTidsbokning Helsingfors
Kontakt
Du kan fråga om lediga tider med vårt formulär