Satu Koivula
- Psykoterapeutti (KKT)
Kieliosaaminen:
Olen koulutukseltani kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti ja sosionomi (YAMK). Työurani aikana olen työskennellyt sekä lasten, nuorten että aikuisten parissa; valtaosan ajasta toisen asteen opiskeluhuollossa taide- ja tiedealan oppilaitoksissa. Työkokemusta on kertynyt myös kasvatusalalta ja perhetyöstä sekä työn ja perheen yhteensovittamisen teemojen parista.
Psykoterapiatyössäni pyrin käyttämään tieteellisesti tutkittuja ja vaikuttavaksi todettuja hoitomenetelmiä. Vastaanotollani pyritään lisäämään avoimuutta havainnoida, ymmärtää ja kokea tunteiden, ajatusten, kehotuntemusten ja käyttäytymisen välisiä yhteyksiä sekä nykyhetki että elämänhistoria huomioiden. Hoidon kohteena voivat olla esimerkiksi ahdistus- ja mielialaoireet, stressi, uupumus, viivyttely tai haasteet ihmissuhteissa, työssä tai opinnoissa.
Psykoterapeuttina olen helposti lähestyttävä, aktiivinen ja asiakkaan tarinan äärelle asettuva. Pyrin luomaan vastaanotolle turvallisen tilan ja tunteen, ja syntyvän luottamuksen turvin työskentelemään yhdessä asiakkaan kanssa koetun elämänlaadun parantamiseksi ja inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi.
Työskentelen pääsääntöisesti yli 16-vuotiaiden nuorten ja aikuisten kanssa. Tarjoan myös vanhemmuuteen liittyvää ohjausta ja tukea. Tällä hetkellä minulla ei ole vapaita asiakaspaikkoja Kelan kuntoutuspsykoterapiaan tai pidemmille psykoterapiajaksoille, mutta tilaa on yksittäisille konsultaatioille tai lyhyemmille tapaamisjaksoille.
Varaa aika
Puhelin
020 735 4750
Nettiajanvaraus
Nettiajanvaraus on tarkoitettu vakuutuksen kautta tuleville, itse maksaville ja pariterapiaan tuleville asiakkaille (EI Kelan kuntoutuspsykoterapia).
Varaa aika