Suomeksi // På Svenska // In English

Ota yhteyttä lomakkeellamme tai puhelimitse (ti klo 13-16) : 020 735 4750

Anna Malmberg-Virta

Olen kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti. Pohjakoulutukseltani olen terveydenhoitaja, ja olen työskennellyt yliopisto-opiskelijoiden parissa vuodesta 1997. Ammatillinen vahvuuteni on näin ollen nuorten aikuisten terapiassa, jossa painotuksenani on erityisesti syömishäiriöiden sekä erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden (sosiaalinen jännittäminen, pakko-oireet, paniikkihäiriö, erilaiset pelot sekä yleistynyt ahdistuneisuus) hoito ja kuntoutus. Sairaanhoidollinen taustakoulutukseni tuo ymmärrystä myös somaattisten ongelmien kohtaamiseen. 

Kognitiivisessa terapiassa tavoitellaan uudenlaista suhdetta haitallisiin ajatuksiin tai vaikeiksi koettuihin tunteisiin, ja etsitään vapautta toimia oman elämän kannalta mielekkäällä tavalla. Työskentelyn kohde ja syvyys sekä tavoitteiden asettelu tehdään aina yhteistyössä asiakkaan kanssa, usein eri terapiamuotoja integroiden. Terapia on aktiivista ja sisältää usein välitehtäviä käyntikertojen välillä.Painotan työssäni kognitiivisen sekä kognitiivisen käyttäytymisterapian uusimpia, tietoisuustaitoihin pohjautuvia sovelluksia, joita ovat mm. skeematerapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) sekä myötätuntosuuntainen terapia. Terapian osana voidaan myös kehollisia menetelmiä. Haluan kohdata asiakkaani aidosti, läsnäolevasti ja yksilöllisesti, ja pidän terapian tärkeimpänä lähtökohtana nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusta.  Lisätiedot ja ajanvaraus KKT-keskus Arvon kautta tai lähettämällä sähköpostia suoraan  osoitteeseen psykoterapiamalmbergvirta(at)gmail.com.
<< Kaikki asiantuntijat
Puhelinyhteydenotot tiistaisin klo 13-16:  020 735 4750
Vapaita aikoja voit tiedustella lomakkeellamme

Sähköinen ajanvaraus itse maksaville asiakkaille. HUOM! netistä ei voi varata aikoja Kelan kuntoutuspsykoterapiaan:

Ajanvaraus Turku
Ajanvaraus Helsinki